Proteiini pitää laihduttajan kylläisenä

Ihminen tarvitsee proteiinia ruumiin kudosten rakennusaineeksi ja aineenvaihduntaan. Lisäksi proteiinit pitävät pitkään kylläisenä. Siksi proteiinit auttavat laihtumaan.

Jo 1970-luvulla runsasproteiinisten dieettien suosio alkoi kasvaa maailmalla. Moni karppaaja vannoo nykyäänkin proteiinien nimeen. Varsinkin Dukanin dieetti ja paleodieetti ovat nostaneet runsaasti proteeinia sisältävät ruokavaliot uuden kiinnostuksen kohteeksi.

Moni seikka puhuukin sen puolesta, että laihduttajan kannattaa huolehtia riittävästä proteiinien saannista. Elimistömme tarvitsee jatkuvasti proteiinia aineenvaihduntaa ja kudosten muodostamista varten. Lisäksi proteiini pitää laihduttajan kylläisenä höttöisiä hiilareita tai epäterveellistä rasvaa pidempään.

Siksi laihduttajan on hyvä muistaa proteiinien ottaminen osaksi jokaista ateriaa.

Pavut ovat mainio proteiinin lähde

Monet ajattelevat tietysti lihaa ja kalaa ensisijaisena proteiinin lähteenä. Kuitenkin myös monet kasvikunnan tuotteet sisältävät proteiineja – aivan kuten maitotuotteetkin.

Varsinkin pavut ovat mainioita kasvissyöjän proteiinin lähteitä. Edullisena elintarvikkeina ne sopivat tietysti kenen tahansa terveydestään, painostaan ja pankkitilistään huolestuneen ruokavalioon.

Papujen lisäksi pähkinät ovat erinomaisia proteiinin lähteitä. Pähkinät sisältävät myös runsaasti tyydyttämätöntä, hyvää rasvaa. Valitettavasti pähkinät ovat erittäin energiapitoisia, minkä vuoksi laihduttajan on hyvä lukea tarkkaan pähkinäpussin tuoteseloste.

Syö proteiinia pitkin päivää

Neljä kananmunaa korissa.

Proteiinien syöminen kannattaa jakaa koko päivän ajalle. Esimerkiksi aamiaisen olisi hyvä sisältää myös proteiinia, jotta nälkä ei yllättäisi ennen lounasta.

Aamun proteiiniannokseksi sopivat vaikkapa jugurtti, leikkeleet ja kananmunat. Laihduttajan kannattaa tietysti pysyä etäällä huiman energiapitoisesta pekonista.

Laihduttajan on hyvä muistaa proteiini myös lounaalla. Kevyt lounassalaatti pitää kylläisenä pitkään, kun salaatti sisältää vaikkapa vähärasvaista broilerinlihaa.

Jos jätät proteiinin väliin, tunnet itsesi nopeasti nälkäiseksi. Silloin pikaruoka, suklaa ja leivokset saattavat tuntua voittamattomilta houkutuksilta.

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!