Viiden kilon pudotus – elämäntapamuutos tuo tulosta

Viiden kilon pudotus tuottaa lievästi ylipainoiselle merkittävän terveyshyödyn. Viiden kilon laihduttaminen onnistuu nopeasti, mutta pysyvämpään tulokseen kannattaa varata aikaa — onneksi bikini- ja shortsikauteen on vielä muutama kuukausi aikaa jäljellä!

Tutun nyrkkisäännön mukaan yksi kilo rasvaa vyötäröllä vastaa 7000 kcal ravintoa. Yhden kilon laihduttaminen vaatii siis sitä, että syöt 7000 kcal elimistösi kulutusta vähemmän. Tämä onnistuu ainoastaan vähentämällä syömistä tai lisäämällä kulutusta.

Heikommallakin matikkapäällä varustettu laskee nopeasti, että viisi kiloa rasvaa syntyy 35000 liikakalorista. Jos varaat tähän aikaa kolme kuukautta, jää kuukautta kohden vajaa 12 000 kilokalorin verran pudotettavaa. Se vastaa suunnilleen puoltatoista kiloa läskiä!

Pitkällä tähtäimellä pienetkin elintapamuutokset saavat aikaan kilojen karisemisen. Esimerkiksi kolme lasia maitoa päivässä juova pudottaa päiväsaldostaan 60 kcal, kun hän vaihtaa kevytmaidon rasvattomaan maitoon.

Päivätasolla tämä ei tunnu miltään, mutta vuoden mittaan näistä maitolaseista kertyy lähes viiden kilon verran!

Siksi pysyvä painonpudotus onnistuu varmemmin, kun muutat vähitellen elämäntapojasi askel kerrallaan. Erilaiset dieetit kyllä pudottavat painoasi nopeasti, mutta dieetin loputtua palaat helposti vanhoihin tottumuksiisi. Silloin kilotkin palaavat nopeasti.

Tärkeintä onkin, että kiinnität huomiota päivittäisiin, toistuviin rutiineihin. Seuraavat viisi vinkkiä tekevät vuoden mittaan ison loven kalorikertymääsi:

  • Päivittäiset tavat ratkaisevat. Esimerkiksi maidon laatu ja leivänpäälliset kerryttävät tasaiseen tahtiin kaloreita ja rasvaa.
  • Noudata säännöllistä ateriarytmiä, sillä se auttaa sinua välttämään ahmimista. Useimmille sopii neljän tunnin välein ateriointi.
  • Pienennä annoskokoa. Ota kerralla lautasellesi koko ateria, äläkä hae toista lautasellista edes noutopöydässä. Ota salaatti ja raasteet pääruuan kanssa samalle lautaselle, niin lautaselle mahtuu vähemmän pääruokaa.
  • Syö kuusi kourallista kasviksia päivässä.
  • Vältä kaloripitoisia juomia. Limsa, mehu, jugurttijuomat ja alkoholit sisältävät energiaa, mutta eivät vie nälkää. Juo siis janoosi vettä!

Oletko sinä onnistunut pudottamaan kiloja pienillä elämäntapamuutoksilla? Jätä parhaat niksisi ja vinkkisi tämän jutun kommentteihin!

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!