Pikadieetit eivät saa aikaan pysyvää muutosta

Viikon tai kahden mittainen pikadieetti houkuttelee monia ylipainoisia: me kaikki haluaisimme päästä hetkessä eroon liikakiloista. Pikadieetit eivät kuitenkaan saa aikaan pysyvää muutosta.

Naistenlehdet ja verkko ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pikadieettejä. Tyypillisesti pikadieetti lupaa pudottaa useita kiloja viikossa.

Pikadieetistä on harvoin pitkäaikaista apua

Toisinaan paino putoaakin rivakasti esimerkiksi erittäin niukkanergisen dieetin avulla. Myös vähähiilihydraattisen ruokavalion aloittaminen auttaa usein karistamaan kiloja nopeasti.

Tavallisesti pikadieetin tai laihdutuskuurin vaikutus jää vain lyhytaikaiseksi: viikon tai edes muutaman viikon laihdutuskuuri on harvoin tarpeeksi pitkä aika terveyden kannalta tarpeellisten uusien tottumusten rakentamiseksi.

Liikakilot johtuvat useimmiten virheellisistä ruokailutottumuksista ja liian vähäisestä liikunnasta. Silloin muutamassa viikossa on hankala vaihtaa haitallisia tottumuksia uusiin, terveellisiin tapoihin.

Jos liikunta ei ole koskaan tuntunut hauskalta, ei pikadieetti saa tässä suhteessa parannusta aikaan. Kuitenkin liikunnan ilon löytäminen olisi ehdottoman hyödyllistä tavoitepainon säilyttämisen kannalta!
Valokuva: tyttö liikkuu luonnossa.
Pikadieetti ei myöskään auta löytämään tasapainoista ruokailumäärää. Lyhytaikaisen niukkaenergisen ruokavalion jälkeen moni palaa takaisin vanhaan, liian paljon energiaa sisältävään ruokavalioonsa.

 

Silloin kilotkin palaavat takaisin nopeasti.

Sen vuoksi pikadieettiä tulisi ainakin jatkaa painonhallinnan avulla: painonhallinta tähtää siihen, että kilot pysyvät lopullisesti poissa.

Kilo viikossa on vielä turvallinen tahti

Tavallisesti terveysasiantuntijat suosittelevat 0,5 – 1 kg laihdutustahtia viikossa. Tätä nopeampi laihduttaminen onnistuu lähinnä erittäin ylipainoisilta.

Tutun nyrkkisäännön mukaan 1 kilo rasvaa vastaa 7000 kcal energiaa. Kaksi kiloa viikossa laihtuminen edellyttää siis noin 14 000 kcal vajetta normaaliin energiasaantiin verrattuna.

Näin suurta energiavajetta on mahdotonta jatkaa kovin pitkään. Kehosi menettää lihasmassaa ja nestettä — eikä suinkaan rasvaa.

Pikadieettien sijaan on parempi tähdätä pysyviin elintapojen muutoksiin. Silloin painosi vähenee kenties hitaammin, mutta varmemmin.

Oletko kokeillut jotakin pikadieettiä? Kerro kokemuksistasi kommenttilaatikossa!

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!