Pienet muutokset tuovat suuria tuloksia

Vuodenvaihde on lupausten ja päätösten aikaa. Lukemattomat suomalaiset ovat päättäneet aloittaa elämäntaparemontin — laihduttaa kymmenen kiloa, ryhtyä treenaamaan säännöllisesti tai lopettaa tupakanpolton.

Vain harva heistä kykenee saamaan aikaan elämässään pysyvää muutosta.

Tammikuussa laihdutetut kilot palaavat takaisin. Kuntosalilla käyminen ja jumppa jää kevään mittaan. Tupakka palaa kuvioihin ensimmäisen baari-illan myötä.

Pienet elämäntapamuutokset onnistuvat helpommin

Suuret kertamuutokset onnistuvat vain harvoin, koska uusi elämäntapa ei ehdi muodostua tavaksi.

Paljon todennäköisemmin saavutatkin tuloksia, kun yrität muuttaa elämäntapaasi yksi muutos kerrallaan.

Tipattoman tammikuun sijaan kannattaa siis harkita pysyvämpiä muutoksia: täydellisen kieltäytymisen sijaan on hyvä luoda itselleen tapoja, joita voi jatkaa koko loppuvuoden.

Kevyempi elämäntapa voi alkaa myös tammikuussa

Elämäntapamuutos voi alkaa missä kuussa tahansa. Tammikuu on siis aivan yhtä hyvä kuukausi kuin helmikuukin tehdä ensimmäisiä muutoksia ruokailutottumuksiin.

Voit esimerkiksi vaihtaa päivittäisen lounaasi aikaisempaa kevyempään lounaaseen. Kun vaihdat lounaan ranskalaiset perunat salaattiin, säästät vuoden varrella lukemattomia rasvakiloja vyötäröltäsi.

Muutos kerrallaan onnistuu varmemmin

Elämäntapamuutos vaatii aikaa, koska päätökset muodostuvat automaattiseksi tavaksi vasta vähitellen. Pian et edes harkitse ranskalaisten syömistä lounaaksi, kun olet muutaman viikon ajan ostanut salaattilounaan.

Sama koskee myös liikuntaa. Liikunta tuntuu aluksi hankalalta, mutta rutiini tekee siitäkin osan jokapäiväistä elämääsi.

Muutos on aina hankalaa: vanhat tottumukset eivät unohdu hetkessä.

Sen vuoksi sinun kannattaa keskittyä muuttamaan vain yksi tottumus kerrallaan. Tässä kuussa ryhdyt syömään salaattilounaita, ensi kuussa ryhdyt käymään uimahallissa kerran viikossa. Maaliskuussa päätät vaikka vaihtaa osan siidereistä kivennäisvedeksi.

Silloin uusi elämäntapasi ei ala kertarysäyksellä, etkä koe jääväsi mistään paitsi. Silloin muutokset ehtivät muuttua rutiineiksi, joista et edes halua luopua.

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat matkavinkkisi muiden iloksi!